Sopimusvuori ry:n Työ- ja toimintakeskus Kanava
Etusivu














Työ- ja toimintakeskus Kanavassa on avoimet ovet 30.-31.5.2012


Sopimusvuori ry:n Työsali aloitti toimintansa vuonna 1972. Toiminnan nimi muuttui Työ- ja toimintakeskus Kanavaksi 1.1.2012.
Keskeinen kuntoutusmuoto on terapeuttisena yhteisönä toimiminen.
Kuntoutujia ohjataan varsinaisen työtaidon oppimisessa ja harjaantumisessa
sekä ihmissuhdetaitojen ja muiden sosiaalisten taitojen kehittymisessä.
Kuntoutuspaikkoja Kanavassa on n. 100, henkilökuntaa
on yhteensä kymmenen. Kanavan noin 1500 m2 tilat mahdollistavat
monipuolisen työtoiminnan. Työtehtävien lisäksi kuntoutujat osallistuvat
ryhmätoimintaan. Tarjolla on erilaisia kuntoutumista edistäviä opinto- ja virkistysryhmiä.

Jokaisen kuntoutuminen pohjautuu henkilökohtaiseen kuntoutussuunnitelmaan.
Kuntoutusmaksu on 5 e/päivä, mikä sisältää toiminnan ohella ruokailut
(aamiainen, lounas, päiväkahvi). Vastaavasti tehdystä työstä maksetaan
työpalkkio. Kuntoutujat ovat Kanavassa työskennellessään vakuutettuja.

Kanavan toiminnalla tähdätään omien voimavarojen löytämiseen ja kehittämiseen
sekä mahdollisten urapolkujen löytämiseen. Kuntoutuminen Kanavassa on aina tavoitteellista.






Pesutupa - Pallo-Karhut - Kahvitupa Kuksa - Henkilökunta - Yrityksille

Copyright© 2012 Sopimusvuori ry:n Työ- ja toimintakeskus Kanava
Sivusto päivitetty 4.1.2012